Olen tässä parin päivän ajan pohtinut sellaista, että jos en olisi alkanut syömään liikaa ja ruokkimaan tunnetyhjiötä ihan ruualla, olisin varmaankin sortunut viinaan. Alkoholiongelmaisiahan kehotetaan pysymään kokonaan erossa alkoholista, ilmeisesti siitä johtuen, että on vaikeaa pysyä kohtuudessa. Mites meidän ahmijoiden kanssa sitten? Ei me voida olla kokonaan ilman ruokaa. Kauheinta tässä kai on juuri se, että riippuvuutta aiheuttavasta aineesta ei pääse ikinä eroon, joten sitä täytyy oppia sietämään ja kestämään pienissä erissä ja siirtyä siitä rakkaasta suklaasta johonkin terveellisempään.

En tiedä pystynkö koskaan syömään täysin normaalisiti, ilman jatkuvaa vahtimista tai vatvomista. Ajattelen olevani hoidossa oleva addikti. Varmaankin tästä syystä ruokapäiväkirjan antamat rajoitukset toimii näköjään mulla hämmentävän hyvin. Sen sijaan, että hoitaisin tunteitani suklaalla ja ylensyömisellä, joudunkin kävelylle. Tiedän, että olen hitaan kehityksen ja muuttumisen tiellä ja toivon, että joskus tämä kaikki tapahtuisi automaattisesti, ilman, että mun täytyy jostain listasta katsoa kalorit ja liikuntamäärät. Että voisin syödä sitä ranskanleipääkin ilman, että pitää vetää koko pötkö.

Tämä aloittamani projekti on antanut mulle jonkinlaisen syyn myös elämiseen. Olen ollut niin pitkään ylipainoinen ja viime vuoden ajan aika pahastikin, joten ajatus jossain vuoden päässä olevasta  lievän ylipainon statuksesta antaa mulle syyn jatkaa tätä. Haluan muuttua ulkoisesti ja toivottavasti samalla matkalla pääni sisältö saa uuden järjestyksen. Päätä hoitaa muut ihmiset, mutta kroppaa hoidan minä. Saas nähdä miten tässä vielä käy. :)