Eilisen kirjoittelun jälkeen onnistuin pummaamaan yläkerrasta puolison huoneesta 2 pientä suklaapatukkaa, joten ei nyt ihan karkittomalle mennyt. Ruuan jälkeen oli sellainen olo, että jotain puuttuu, vaikka olinkin ihan täysi. Sokeriaddiktiosta on näköjään aika vaikea päästä eroon eikä light-cola korvaa sokerin himoa.

 

Kuten Outi kommentoikin, kauppalista on oiva keino hillitä herkkujen ostelua. Jos herkku ei ole listalla, sitä ei jollain tapaa kehtaa ostaa. SItä ei oikeasti tarvitse, paitsi oman itsensä hellimiseen ja paapomieen. Aikamoinen houkutus tulee kyllä laivalla, koska karkkeja haluan sieltä ostaa, kaikkia lempiherkkujani kun ei saa Suomesta. Mietin, että pitäisikö ne säännöstellä pienempiin pusseihin kotona, ettei vetäisi kokonaista karkkisäkkiä kerralla. Jotenkin hassua, että ruoka on niin suuressa osassa, että sitä joutuu ajattelemaan etukäteenkin, ettei vaan ahmisi älyttömästi.

 

Mietin tässä myös, että onkohan tämä blogi myös tavallaan laihdutusblogi. En ole tehnyt päätöstä laihduttaa oikeastaan, mutta koitan lempeällä tavalla muuttaa elintapojani. En halua enää kokeilla nälkädiettejä tai ryhtyä kuntosaliasiakkaaksi korkealla kk-maksulla, sekin on jo kokeiltu ja vuodessa meni yli 500 euroa hukkaan. Koitan saada ruokarytmini järkeväksi, eli aamupala, välipala, lounas, välipala, jonkinlainen illallinen ja ehkä iltapala. Oudointahan tässä on syödä jatkuvasti. Verensokerin lasku liian alas aiheuttaa ainakin mulla kauhean karkkitarpeen, sama oikeestaan myös sokerin noustessa liian nopeasti.