Mun voinnissa on nyt ollut monta viikkoa kestänyt romahdus, joten en ole jaksanut kirjoittaa tai tehdä paljoa muutakaan. Syöminen on riistäytynyt kaiken muun oireillun ohella täysin käsistä. Vaikka olen kasvissyöjä ollut jo 13 vuotta, olen ruvennut ahmimaan siippani liharuokia omien ruokieni ohella. Ihan järjetöntä meininkiä ja oloni on ollut aika karsea, kun kroppa ei kykene enää sulattamaan lihaproteiinia.

Onneksi pääsen parin viikon kuluttua lääkäriin, toivottavasti siellä saataisiin jotenkin tämä ahdistus aisoihin. Palaan asiaan viimeistään sillon, ellen nyt jotenkin piristy ennen sitä. Haluaisin kovasti tehdä kaikkea, kuten koruja napeista tai heijastimia tai neuloa, mutta olen jotenkin ihan jumissa. Tukahdutan itsestäni kaiken iloisen, luovan ja omaan persoonaani kuuluvan.